keskiviikko 17. joulukuuta 2008
Hello Kitty - pinjata
Tälläinen pinjata oli kummankin tyttären synttäreillä viime elokuussa.
Pinjatan teko-ohje
Tarvikkeet:
Iso ilmapallo
Erikeeper tai vastaava (liisterikin käy)
vettä (liiman ohennukseen)
sivellin liiman levitykseen
sanomalehteä
kreppipaperia
eri värisiä kartonkeja
kiinnitysnaruNäin käy pinjatan valmistus:
Puhalla ilmapallo. Ohenna liimaa vedellä, 50/50 suhde on sopiva. Revi tai leikkaa sanomalehdestä suikaleita ja liimaa niitä pallon päälle hiukan lomittain. Kun olet liimannut yhden kerroksen anna hiukan kuivahtaa, jos teet monta kerrosta heti päällekkäin kestää kuivuminen kauan.
Tee toinen kerros. Tämän ja seuraavan kerroksen väliin kannattaa kiinnittää ripustusnauru. Anna taas kuivahtaa ennen seuraavaa kerrosta. 3-4 kerrosta on riittävä. Itse laitoin vahvistussuikaleet vielä noiden ripustusnarujen kohdalle eli siinä yläosassa oli hiukan enemmän kerroksia ettei pinjata repeäisi sen ripusnarun kohdalta.Lopullinen kerrosten määrä riippuu esim. kuinka paljon käytät liimaa. Jos kerroksia on liikaa saattaa pinjatan rikkominen olla hankalaa.
Sitten vaan viimeistely. Eli kerros valkoista kreppipaperia joka puolelle. Voi toki myös maalata sanomalehden päälle.Itse valitsin paperin koska ajattelin että valkoinen maali ei ehkä peittäisi tarpeeksi, mutta olen käyttänyt maalausta esim. merirosvoaiheisessa pinjatassa jossa maalasin pinjatan mustaksi ja päälle liimasin vaan valkoisia pääkallokuvia. Viimeiseksi liimataan kittylle silmät, viikset, korvat, rusetti jne...
Kun pinjata on täysin kuiva leikkaa täyttöaukko terävällä veitsellä. Tässä pinjatassa tein täyttöaukon kittyn takaraivoon (julmaa). Jätin aukon kiinni yhdestä reunasta. Tässä vaiheessa ilmapallo siellä sisällä tietty rikkoontuu ja voit poistaasen aukon kautta. Aukon kautta saa helposti sujautettua yllätykset sisälle (karkkia, tarroja jne...) Sen jälkeen saa aukon painettua takaisin kiinni ja sen voi vielä siististi esim. teipata niin ettei aukkoa edes huomaa :)
Tällä samalla idealla voi toteuttaa pinjatan vaikka millä aiheella. Jos haluaa päästä helpommalla niin pinjatan voi tosiaan vaikka vaan maalata ja liimat siihen kuvia, tai silkkipaperista suikaleita, koristeita tai ihan mitä vaan, mielikuvitus on vaan rajana ;)
Toivottavasti näistä ohjeista on jollekin apua.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Hae tästä blogista
Yhteydenottolomake
Suosittua juuri nyt
-
Mehevä tiikerikakku on klassikko Tiikerikakku on monille suomalaisille nostalginen leivonnainen, joka tuo mieleen lapsuuden herkkupöydät ja ...
-
Monenmoista fudgereseptiä on tullut kokeiltua vuosien varsilla ja joukossa on ollut monia ihan hyviäkin, mutta tämä ohje kiilasi ehdo...
-
Kahvikakkujen suurena ystävänä rakastan tuunailla vanhoja reseptejä , niin että perusohje säilyy samana mutta lisäilen niihin jotain ...
-
Etsitkö ihanan helppoa ja nopeaa suklaakeksi-reseptiä? Tämä chocolate chip cookies -resepti on juuri sinulle! Keksitaikina valmistuu yksin...
-
Maailman paras omenapiirakka Tämä resepti oli vanhan blogini ensimmäisiä reseptejä vuonna 2008. Olen saanut reseptin omalta äidiltäni. Hän...
Kategoriat
- Brownies
- Brunssi
- Cake pops
- Cupcaket ja muffinit
- gluteeniton
- Halloween
- Hääkakut
- Joulu
- Juustokakut
- Jäätelöt ja sorbetit
- Kakut
- Kasvisruoka
- Lahjaideat
- Lasten tekemää
- Liharuoka
- Maidoton
- Munaton
- Munkit ja donitsit
- Muut makeat leivonnaiset
- Pannukakut ja letut
- Perinteiset leivonnaiset
- Perunaruoka
- Pikku herkut
- Piparkakut ja keksit
- Pulla
- Pursotusvinkit
- Pääsiäinen
- Salaatit
- Suklaat ja karkit
- Suolaiset leivonnaiset
- Suolaiset piirakat
- Teemajuhlat
- Vappu
- Vegaaniset
- Voileipäkakut ja leivät
- Välipalat
- Ystävänpäivä
- Äitienpäivä
Viimeisin postaus
Blogiarkisto
-
►
2024
(25)
- ► marraskuuta (3)
- ► heinäkuuta (2)
- ► huhtikuuta (2)
- ► maaliskuuta (5)
-
►
2019
(16)
- ► joulukuuta (1)
- ► marraskuuta (1)
- ► heinäkuuta (1)
- ► toukokuuta (2)
- ► huhtikuuta (2)
- ► maaliskuuta (3)
- ► helmikuuta (2)
- ► tammikuuta (2)
-
►
2018
(14)
- ► marraskuuta (1)
- ► toukokuuta (2)
- ► huhtikuuta (1)
- ► maaliskuuta (3)
- ► helmikuuta (1)
- ► tammikuuta (2)
-
►
2017
(19)
- ► joulukuuta (1)
- ► marraskuuta (1)
- ► heinäkuuta (2)
- ► toukokuuta (2)
- ► huhtikuuta (1)
- ► maaliskuuta (1)
- ► helmikuuta (3)
-
►
2016
(49)
- ► joulukuuta (9)
- ► marraskuuta (4)
- ► heinäkuuta (2)
- ► toukokuuta (6)
- ► huhtikuuta (4)
- ► maaliskuuta (2)
- ► helmikuuta (2)
- ► tammikuuta (2)
-
►
2015
(23)
- ► joulukuuta (3)
- ► marraskuuta (4)
- ► toukokuuta (3)
- ► huhtikuuta (4)
- ► maaliskuuta (1)
- ► helmikuuta (1)
-
►
2014
(32)
- ► joulukuuta (3)
- ► heinäkuuta (3)
- ► toukokuuta (8)
- ► huhtikuuta (4)
- ► maaliskuuta (5)
- ► helmikuuta (2)
-
►
2013
(56)
- ► marraskuuta (2)
- ► heinäkuuta (2)
- ► toukokuuta (8)
- ► huhtikuuta (5)
- ► maaliskuuta (11)
- ► helmikuuta (9)
- ► tammikuuta (8)
-
►
2012
(71)
- ► joulukuuta (6)
- ► marraskuuta (8)
- ► heinäkuuta (12)
- ► toukokuuta (3)
- ► huhtikuuta (1)
-
►
2011
(1)
- ► tammikuuta (1)
-
►
2010
(2)
- ► joulukuuta (1)
- ► huhtikuuta (1)
-
►
2009
(1)
- ► tammikuuta (1)
Sisällön tarjoaa Blogger.
Kiitos tosi paljon tästä ohjeesta.
VastaaPoistaOle hyvä :)
PoistaOi ihanaa, täältä löyty ohje pinjataan.
VastaaPoistaKiva jos ohjeesta on hyötyä.
Poista