Tässä tulee vihikset , vege"lihikset" eli vegaaniset " lihapiirakat " KakkuKatrin tapaan ja
kaikille lihansyöjille heti alkuun tiedoksi että nämä hakkaavat lihalliset versiot mennen tullen.
Ensimmäiseksi vikiksiin valmistetaan taikina joka saa kohota lämpimässä täytteen valmist…
tiistai 29. joulukuuta 2015
maanantai 28. joulukuuta 2015
Voisilmäpullat
Pullaa on tullut leivottua jo varmaan 25 vuotta enempi vähempi säännöllisesti, silti jopa perus pullataikina ohje on jäänyt kirjaamatta blogiin. Tämä vahinko tuli korjattua puolukkapulla postauksen yhteydessä , ja nyt on vuorossa iki-ihana voisilmäpulla.
Tässä aluksi peruspullataikina ohje siihen t…
sunnuntai 27. joulukuuta 2015
Amerikkalaiset pannukakut nro.2
Letut ja pannukakut on olleet meidän perheessä aina suosittuja sunnuntai-tai pyhäpäivän aamiaisherkkuja. On ihanaa tekaista pannaritaikina tekeytymään käydä pienellä aamulenkillä ja nauttia sen jälkeen pannareita, jokainen mieluisillaan lisäkkeillä. Itsellä yleensä lisäkkeenä on marjat ja siirapit…
maanantai 23. marraskuuta 2015
Winter Wonderland kakku
Tämä kakku on tehty Leivontabloggaajailtaa Winter Wonderland teemalla.
LBI2015 illasta voit lukea lisää täältä .
Kakussa on piparkakkumausteinen pohja, täytteenä puolukkaa, kinuskia ja vaniljamoussea.
Päällä vaniljainen kreemi ja kanelinen kinuskikuorrutus.
Koristeena sokerimassa lumihiutaleita, kr…
torstai 19. marraskuuta 2015
Leivontabloggaajailta LBI2015
Viime lauantaina vietettiin ensimmäistä Leivontabloggaajailtaa.
Tapahtuma sai alkunsa minun osaltani kun ystäväni Jinna Dr. Sugar blogista kysyi haluaisinko lähteä mukaan järjestämään tälläistä tapahtumaa.
Sitä ei tarvinnut kauan miettiä :D
Matkan varrella mukaan järjestelyihin tuli myös Anni Anni…
maanantai 9. marraskuuta 2015
Leivotaan lasten kanssa: Suklaatorttu ja porkkanakakku
Lähdin tähän Blogiringin Kungsörnen kamppanjaa oikeastaan sen vuoksi, etten ole koskaan leiponut valmiista leivontamixeistä.
Oli mielenkiintoista kokeilla jotain uutta.
Kun paketti leivontamixejä saapui niin meillä lapset innostuivat eniten, hihkuivat kaikki paketit nähdessään ja valkkailivat kuki…
keskiviikko 4. marraskuuta 2015
Omenarahkapiirakka
Tässä piirakassa yhdistyy ihanan rapea piiraspohja ja mehevä omenarahkatäyte.
OMENARAHKAPIIRAKKA
125 g sulatettua jäähdytettyä voita
1 dl sokeria
1 muna
2-2,5 dl dl vehnäjauhoa
1 dl perunajauhoa
1 tl leivinjauhetta
Täyte:
500 g maitorahkaa
1 muna
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
omenoita ja kanel…
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Hae tästä blogista
Yhteydenottolomake
Suosittua juuri nyt
-
Mehevä tiikerikakku on klassikko Tiikerikakku on monille suomalaisille nostalginen leivonnainen, joka tuo mieleen lapsuuden herkkupöydät ja ...
-
Monenmoista fudgereseptiä on tullut kokeiltua vuosien varsilla ja joukossa on ollut monia ihan hyviäkin, mutta tämä ohje kiilasi ehdo...
-
Kahvikakkujen suurena ystävänä rakastan tuunailla vanhoja reseptejä , niin että perusohje säilyy samana mutta lisäilen niihin jotain ...
-
Etsitkö ihanan helppoa ja nopeaa suklaakeksi-reseptiä? Tämä chocolate chip cookies -resepti on juuri sinulle! Keksitaikina valmistuu yksin...
-
Maailman paras omenapiirakka Tämä resepti oli vanhan blogini ensimmäisiä reseptejä vuonna 2008. Olen saanut reseptin omalta äidiltäni. Hän...
Kategoriat
- Brownies
- Brunssi
- Cake pops
- Cupcaket ja muffinit
- gluteeniton
- Halloween
- Hääkakut
- Joulu
- Juustokakut
- Jäätelöt ja sorbetit
- Kakut
- Kasvisruoka
- Lahjaideat
- Lasten tekemää
- Liharuoka
- Maidoton
- Munaton
- Munkit ja donitsit
- Muut makeat leivonnaiset
- Pannukakut ja letut
- Perinteiset leivonnaiset
- Perunaruoka
- Pikku herkut
- Piparkakut ja keksit
- Pulla
- Pursotusvinkit
- Pääsiäinen
- Salaatit
- Suklaat ja karkit
- Suolaiset leivonnaiset
- Suolaiset piirakat
- Teemajuhlat
- Vappu
- Vegaaniset
- Voileipäkakut ja leivät
- Välipalat
- Ystävänpäivä
- Äitienpäivä
Viimeisin postaus
Blogiarkisto
-
►
2024
(25)
- ► marraskuuta (3)
- ► heinäkuuta (2)
- ► huhtikuuta (2)
- ► maaliskuuta (5)
-
►
2019
(16)
- ► joulukuuta (1)
- ► marraskuuta (1)
- ► heinäkuuta (1)
- ► toukokuuta (2)
- ► huhtikuuta (2)
- ► maaliskuuta (3)
- ► helmikuuta (2)
- ► tammikuuta (2)
-
►
2018
(14)
- ► marraskuuta (1)
- ► toukokuuta (2)
- ► huhtikuuta (1)
- ► maaliskuuta (3)
- ► helmikuuta (1)
- ► tammikuuta (2)
-
►
2017
(19)
- ► joulukuuta (1)
- ► marraskuuta (1)
- ► heinäkuuta (2)
- ► toukokuuta (2)
- ► huhtikuuta (1)
- ► maaliskuuta (1)
- ► helmikuuta (3)
-
►
2016
(49)
- ► joulukuuta (9)
- ► marraskuuta (4)
- ► heinäkuuta (2)
- ► toukokuuta (6)
- ► huhtikuuta (4)
- ► maaliskuuta (2)
- ► helmikuuta (2)
- ► tammikuuta (2)
-
▼
2015
(23)
- ► marraskuuta (4)
- ► toukokuuta (3)
- ► huhtikuuta (4)
- ► maaliskuuta (1)
- ► helmikuuta (1)
-
►
2014
(32)
- ► joulukuuta (3)
- ► heinäkuuta (3)
- ► toukokuuta (8)
- ► huhtikuuta (4)
- ► maaliskuuta (5)
- ► helmikuuta (2)
-
►
2013
(56)
- ► marraskuuta (2)
- ► heinäkuuta (2)
- ► toukokuuta (8)
- ► huhtikuuta (5)
- ► maaliskuuta (11)
- ► helmikuuta (9)
- ► tammikuuta (8)
-
►
2012
(71)
- ► joulukuuta (6)
- ► marraskuuta (8)
- ► heinäkuuta (12)
- ► toukokuuta (3)
- ► huhtikuuta (1)
-
►
2011
(1)
- ► tammikuuta (1)
-
►
2010
(2)
- ► joulukuuta (1)
- ► huhtikuuta (1)
-
►
2009
(1)
- ► tammikuuta (1)
-
►
2008
(2)
- ► joulukuuta (2)
Sisällön tarjoaa Blogger.