Tämä kakku syntyi kun oli tarvetta testailla ja löytää hyvä suklaakakkupohja.
Täytteet, kuorrutus ja koristelut muokkautui sen mukaan mitä kaapeista sattui löytymään. Joskus napakymppikakku syntyy siis näinkin, ilman isompia suunnitteluja
Kakkupohja on muokkaantunut Devil's food cake reseptis…
maanantai 28. marraskuuta 2016
keskiviikko 23. marraskuuta 2016
Frozenkakku
Kakkuja tulee tehtyä nykyään todella harvakseltaan. Nyt pääsin pitkästä aikaa tekemään Frozenkakkua ja mielessä pyöri miljoona toteutusideaa ja niinpä varmaan puolet koristeista jäi vielä ulkopuolelle kun kaikki eivät olisi mahtuneet kakun päälle :D
Kakussa on vaalea vaniljainen voikakkupohja. Täy…
tiistai 22. marraskuuta 2016
Överikakku-ja joulumakeisetkurssit joulukuussa
Takana on kaksi aivan ihanaa macaronkurssia vedettynä Dr.Sugar Jinnan kanssa
Nyt katse eteenpäin kohti joulukuun kursseja.
Luvassa on upea överikakkukurssi ja joulumakeisetkurssi
perjantai 11. marraskuuta 2016
Piparminttu-suklaamacaronsit
Täällä fiilistellessä sunnuntain macaronkurssia tein ihania piparminttu-suklaamacaronseja.
Minä ja Dr. Sugar Jinna pidetään kurssit 13.11.ja 20.11 Helsingissä Hellapoliisin tiloissa.
Myös muita kursseja tulossa joulukuussa ;)
Macaronkursseista löydät infoa täältä
Macaronsit tein tällä kertaa pie…
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Hae tästä blogista
Yhteydenottolomake
Suosittua juuri nyt
-
Mehevä tiikerikakku on klassikko Tiikerikakku on monille suomalaisille nostalginen leivonnainen, joka tuo mieleen lapsuuden herkkupöydät ja ...
-
Monenmoista fudgereseptiä on tullut kokeiltua vuosien varsilla ja joukossa on ollut monia ihan hyviäkin, mutta tämä ohje kiilasi ehdo...
-
Kahvikakkujen suurena ystävänä rakastan tuunailla vanhoja reseptejä , niin että perusohje säilyy samana mutta lisäilen niihin jotain ...
-
Etsitkö ihanan helppoa ja nopeaa suklaakeksi-reseptiä? Tämä chocolate chip cookies -resepti on juuri sinulle! Keksitaikina valmistuu yksin...
-
Maailman paras omenapiirakka Tämä resepti oli vanhan blogini ensimmäisiä reseptejä vuonna 2008. Olen saanut reseptin omalta äidiltäni. Hän...
Kategoriat
- Brownies
- Brunssi
- Cake pops
- Cupcaket ja muffinit
- gluteeniton
- Halloween
- Hääkakut
- Joulu
- Juustokakut
- Jäätelöt ja sorbetit
- Kakut
- Kasvisruoka
- Lahjaideat
- Lasten tekemää
- Liharuoka
- Maidoton
- Munaton
- Munkit ja donitsit
- Muut makeat leivonnaiset
- Pannukakut ja letut
- Perinteiset leivonnaiset
- Perunaruoka
- Pikku herkut
- Piparkakut ja keksit
- Pulla
- Pursotusvinkit
- Pääsiäinen
- Salaatit
- Suklaat ja karkit
- Suolaiset leivonnaiset
- Suolaiset piirakat
- Teemajuhlat
- Vappu
- Vegaaniset
- Voileipäkakut ja leivät
- Välipalat
- Ystävänpäivä
- Äitienpäivä
Viimeisin postaus
Blogiarkisto
-
►
2024
(25)
- ► marraskuuta (3)
- ► heinäkuuta (2)
- ► huhtikuuta (2)
- ► maaliskuuta (5)
-
►
2019
(16)
- ► joulukuuta (1)
- ► marraskuuta (1)
- ► heinäkuuta (1)
- ► toukokuuta (2)
- ► huhtikuuta (2)
- ► maaliskuuta (3)
- ► helmikuuta (2)
- ► tammikuuta (2)
-
►
2018
(14)
- ► marraskuuta (1)
- ► toukokuuta (2)
- ► huhtikuuta (1)
- ► maaliskuuta (3)
- ► helmikuuta (1)
- ► tammikuuta (2)
-
►
2017
(19)
- ► joulukuuta (1)
- ► marraskuuta (1)
- ► heinäkuuta (2)
- ► toukokuuta (2)
- ► huhtikuuta (1)
- ► maaliskuuta (1)
- ► helmikuuta (3)
-
▼
2016
(49)
- ► joulukuuta (9)
- ▼ marraskuuta (4)
- ► heinäkuuta (2)
- ► toukokuuta (6)
- ► huhtikuuta (4)
- ► maaliskuuta (2)
- ► helmikuuta (2)
- ► tammikuuta (2)
-
►
2015
(23)
- ► joulukuuta (3)
- ► marraskuuta (4)
- ► toukokuuta (3)
- ► huhtikuuta (4)
- ► maaliskuuta (1)
- ► helmikuuta (1)
-
►
2014
(32)
- ► joulukuuta (3)
- ► heinäkuuta (3)
- ► toukokuuta (8)
- ► huhtikuuta (4)
- ► maaliskuuta (5)
- ► helmikuuta (2)
-
►
2013
(56)
- ► marraskuuta (2)
- ► heinäkuuta (2)
- ► toukokuuta (8)
- ► huhtikuuta (5)
- ► maaliskuuta (11)
- ► helmikuuta (9)
- ► tammikuuta (8)
-
►
2012
(71)
- ► joulukuuta (6)
- ► marraskuuta (8)
- ► heinäkuuta (12)
- ► toukokuuta (3)
- ► huhtikuuta (1)
-
►
2011
(1)
- ► tammikuuta (1)
-
►
2010
(2)
- ► joulukuuta (1)
- ► huhtikuuta (1)
-
►
2009
(1)
- ► tammikuuta (1)
-
►
2008
(2)
- ► joulukuuta (2)
Sisällön tarjoaa Blogger.