sunnuntai 11. marraskuuta 2018

Sitruuna-kinuskikakku

Sitruuna-kinuskikakku
Meillä juhlittiin tänään isänpäivän lisäksi esikoisen syntymäpäiviä ja jälkiruuaksi tein kakun, jota olin makustellut mielessäni jo pitkään. Kun ystäväni Anninuunissa-blogin Anni keväällä kertoi hääkakustaan jossa oli makumaailmana sitruuna ja kinuski, olen siitä asti miettinyt että tämä makuyhdis…

sunnuntai 9. syyskuuta 2018

Omenakakku Sharlotka

Omenakakku Sharlotka
Tämä viikonloppu on ollut pyhitetty omenaleivonnaisille. Perjantaina kävimme keräämässä omenoita ja lauantaina alkoi leipominen. Ensimmäisenä esittelen itselleni uuden tuttavuuden Sharlotkan. Tämä omenaleivonnainen on mielettömän helppo ja nopea valmistaa ja silti maku on taivaallinen. Oikeastaan …

lauantai 1. syyskuuta 2018

Kukkaiskakku ristiäisiin

Kukkaiskakku ristiäisiin
Tämä kakku on tehty pienen tytön ristiäisiin, mutta se sopisi mainiosti melkein mihin juhlaan vaan.  Kakkuun toivottiin hempeää vaaleaa väritystä , mm. kukkia ja macaronseja koristeeksi. Kakun täytteenä on mehevä tumma kakkupohja, täytteenä suklaamousse ja vedelmamousse. Kakku on kuorrutettu vadel…

tiistai 12. kesäkuuta 2018

Unicorn-kakku

Unicorn-kakku
Yksisarviset ihastuttavat edelleen. Itselleni tämä oli ensimmäinen yksisarviskakku jonka olen tehnyt. Mutta nyt kun vauhtiin pääsin niin teen jo seuraavan heti tällä viikolla, siitä tosin tulee erilainen. Kakun teko kannattaa aloittaa koristeista, jotka vaativat kuivumisaikaa. Sarvi ja korvat pitä…

sunnuntai 3. kesäkuuta 2018

Mustikka-vaniljakakku

Mustikka-vaniljakakku
Mielettömän upeat kesäkelit on hellineet meitä jo useamman viikon. Tuntuu  käsittämättömältä että niin monet kukatkin kukkivat jo toukokuun puolella, jopa juhannusruusu puhkesi kukkaan. Tykkään käyttää luonnosta löytyviä kukkia kakkujen koriteena, omenan-ja kirsikankukat, syreeni, ruusu, apila jne…

keskiviikko 23. toukokuuta 2018

Kolmen suklaan juustokakku

Kolmen suklaan juustokakku
Minulla on jo pitkään ollut mielikuva tälläisestä juustokakusta, joka on tehty ihanaan Nordic Waren Brilliance kahvikakkuvuokaan. Näin kuvan aiemmin samntyyppisestä kakusta johonkin toiseen Nordic Waren vuokaan tehtynä ja viimeistään silloin tiesin että tässä on mahdollisuus onnistua. Ihan ongelmi…

sunnuntai 6. toukokuuta 2018

Ruusuinen kakku

Ruusuinen kakku
Olen pitkin kevättä julkaissut erilaisia koristeltuja kahvikakkuja, samalla linjalla ollaan myös tässä ruusisessa vadelmakakussa , joka sopisi loistavasti vaikka äitienpäiväksi. Kakkupohja on siis paistettu perinteisessä kahvikakkuvuoassa ja täytetty myös tähän vuokaan. Kakussa maistuu vadelma ja …

tiistai 24. huhtikuuta 2018

Helpot uunidonitsit Banana Split kuorrutteella

Helpot uunidonitsit Banana Split kuorrutteella
Täällä on aloiteltu vappuvalmistelut donitsien merkeissä. Tällä kertaa tein miniuunidonitseja donitsipeltiä apuna käyttäen. Donitsipellillä tehdyt donitset ovat enemmän kakkumaisia kuin hiivataikinasta tehdyt uppopaistetut donitsit. Itse tykkään molemmista ja kumpiakin tulee joka vuosi tehtyä vapu…

tiistai 27. maaliskuuta 2018

Persikka-rahkapullat

Persikka-rahkapullat
Rahkaleivonaiset kuuluu ehdottomasti pääsiäiseen. Tänä vuonna jätin rusinat pois rahkapullista ja lisäsin niihin persikkaa. PULLATAIKINA 5 dl maitoa  50 g tuorehiivaa 2 dl sokeria 1 tl suolaa kardemummaa maun mukaan ( kananmuna) 150 g voita n.1 kg vehnäjauhoja Lisää yleiskoneen kulhoon hiiva, soke…

maanantai 26. maaliskuuta 2018

Mehevä sitruskakku

Mehevä sitruskakku
Pääsiäisviikko starttaa ihanan mehevällä sitruskakulla. Reseptin muokkasin tiikerikakku ohjeesta, jonka olen äidiltäni saanut ja se on kulkenut mukanani jo liki 30 vuotta ja muokkaantunut matkan varrella moneen uuteen reseptiin. Tämä resepti on vaan niin mainio ja muokkailemalla taipuu monenlaisee…